Päähenkilön sairastuessa pahasti malariaan, hän alkaa kyseenalaistaa toimintaansa ja moraalejaan. Tapahtumien kuvailussa aletaan käyttää yhä enemmän ja enemmän inhottavia ajatuksia herättäviä sanoja. Tässä vaiheessa halveksuntani päähenkilöä kohtaan muuttui sympatiaksi ja sääliksi. Kolmen vuoden sotimisen jälkeen hän palaa kotiinsa, ja tunnelma on samanlainen kuin kirjan alkupuolella. Päähenkilö selvästi katuu tekojaan eikä selittele niitä kertomalla itselleen kertomalla, että "kaikki muutkin tekevät sitä täällä, normaali tapa". Tämä katuminen käy ilmi hyvin kirjan kohdassa, jossa päähenkilöltä kysyttäessä joutuiko hän tappamaan ketään, hän musertuu henkisesti.
"Me kävelemme kuin itse työnä olisi kävely, kuin olisimme täällä vain kävelläksemme huolellisesti, mielessä se mitä saattaa sattua seuraavassa hetkessä. Kesäkuun seitsemäntenä kello neljätoista tuo piste - tämän juhlallisten kävelijöiden ryhmän ensimmäinen kävelijä - kuolee laukaisemaansa kieppumiinaan. Toinen kävelijä saa samasta kapineesta sirpaleen keskivartaloonsa, sisälle se menee sisälmyksiin ja ulos se tulee selkärangan poikki, ja nyt ovat hänen kävelypäivänsä luetut. Me loput jatkamme kävelyä, vaikka meillä ei ole tietoa miksi tai minne meidän täytyy kulkea tai mitä tehdä perillä, ja pelkäämme päämääräämme enemmän kuin mitään petoa minkä pystyisimme kuvittelemaan, ja on kesäkuun kahdeksas, ja yhdeksäs, ja kymmenes, ja me kävelemme, pelkäämme jatkaa ja pelkäämme pysähtyä".
Vaikka kirjan tarina on keksitty, se pohjautuu kirjoittajan omiin kokemuksiin Vietnamissa, jossa hän toimi neljä vuotta merijalkaväen lääkintämiehenä. Valitsemastani teksipätkästä tulee mielestäni hyvin esille, kuinka sotilaat eivät itsekään ymmärrä miksi heidän pitäisi sotia. Yhdysvaltojen motiivi Vietnamin sotaan osallistumiseen oli kommunismin leviämisen estäminen. Luulen, että suurimmalle osalle amerikkalaisista oli samantekevää mitä Vietnamille tapahtuu, mutta kuitenkin heidät pistettiin korkeamman arvon toimesta taistelemaan ja uhraamaan henkensä asian puolesta, joka ei heitä kiinnostanut pätkän vertaa. Pahinta on, ettei tämän(kään) sodan lopputuloksesta kukaan hyötynyt mitenkään
-Ossi
Kuvailet teoksen tapahtumia ja tunteitasi mielenkiintoisesti. Voisipa joku kertoa yhdestäkin sodasta, jonka lopputulokseen pääseminen oikeasti vaati sotimista. Lainaamasi ote romaanista herättää paljon ajatuksia. En ymmärrä, miksi pitää sotia. Varsinkin, jos syy sotaan on sellainen, etteivät edes sotaan osallistuvat sitä ymmärrä. Uskoisin, että jokainen ihminen olisi ollut valmis minkä tahansa sodan lopputulokseen, vaikkei oma läheinen olisikaan kuollut rintamalla.
VastaaPoistaKirja vaikuttaa mielenkiintoiselta ja hyvin kirjoitetulta. Kirjailija on selvästi halunnut laittaa lukijan ajattelemaan ja käymään läpi paljon erilaisia tunteita mitä on joutunut itse kokemaan palvelusaikanaan. Se on mielestäni erittäin hyvä asia. Olen samaa mieltä ja melko varma, että monelle amerikkalaiselle sotilaalle oli samantekevää mitä Vietnamissa tapahtui. Hyvää pohtimista Ossi!
VastaaPoista-Valtteri Juutinen
Ossi olet saanut aikaan ihanaa tekstiä. Olet päässyt asian ytimeen niin lainauksen, kuin omienkin kommentiesi kanssa. Kirja varmasti herättää paljon tunteita, sillä jo pelkän sinun tekstisi lukeminen herätti minussa paljon erilaisia tunteita. On hirvittävää miettiä, että tälläkin hetkellä ihmiset jossain käyvät sotaa..
VastaaPoistaSinan Bilgili
Lainaamasi kohta oli taas kerran tosi kuvaava. Voisin kuvitella, että sotatilanteessa käy juuri noin: keskityt vain hetkessä selviämiseen, kävelet ja kävelet eteenpäin, et uskalla ehkä ajatellakaan muuta. On varmasti jonkinlainen suojeluvaiston ilmentymä, että ihminen käpertyy kuplaan, jossa ei ajatella kovin paljon...
VastaaPoista