En tiedä, miltä tuntuu elää sota-aikana. En tiedä, miltä
tuntuu taistella sotarintamalla, pelätä kotirintamalla tai tulla vainotuksi.
Enkä haluakaan tietää. Myönnän, että pakenen todellisuutta. Siksi John Boynen
romaani Poika raidallisessa pyjamassa
on sjuuri sopiva kaltaiselleni pelkurille.
Romaanissa
kerrotaan Bruno-pojasta, joka joutuu jättämään Berliinin ja muuttamaan uuteen
kotiin maaseudulle keskitysleirin läheisyyteen. Brunon isä on natsiupseeri,
joka haluaa pitää poikansa tietämättömänä leirin aitojen sisäpuolella
tapahtuvista kauheuksista. Minut yllätti se, miten vähän Bruno tietääkään
maailmasta, jossa elää. Siksi juutalaisvainojen ajasta oli mielenkiintoista ja
turvallista lukea suorasanaisten historiankirjojen sijaan pienen pojan näkökulmasta.
Voisin
väittää olevani yhtä tietämätön ja sinisilmäinen kuin Bruno. Vaikka
periaatteessa tiedän paljon keskitysleirien tapahtumista, ovat ne minulle hyvin
kaukaisia ja epätodellisen tuntuisia. Lukiessani kävi jälleen ilmi se, miten
myös tuon ajan ihmiset sulkivat silmänsä vainoilta. Jotta juutalaisvainojen
kauheudet voisi ymmärtää realistisesti, olisi ne täytynyt kokea itse.
Vaikka
olen lukenut romaanista vasta murto-osan, olen saanut käsityksen siitä, miten
sota vaikuttaa ihmisiin. Henkilöiden väliset suhteet vaikuttavat jäävän hyvin
etäisiksi. He eivät luota toisiinsa ja pitävät huolen etupäässä omasta
asemastaan. Erityisesti kiinnitin huomiota siihen, miten kylmästi Brunon isä
suhtautuu omaan poikaansa. Hän selkeästi välittää Brunosta, muttei edes yritä
näyttää sitä pojalleen. Minulle ainakin on tärkeää, että tiedän vanhempieni
välittävän.
Toivoisin,
että keskitysleirin tapahtumat pysyisivät romaanin loppuun asti yhtä etäisinä. Niin
suurta inhoa ne minussa herättävät. Lukemastani voin kuitenkin päätellä, että
toiveeni tuskin tulee toteutumaan.
Aino
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHyvin kiteytit omatkin ajatukseni sodasta alkukappaleessa. Kun kerroit, kuinka ihmiset pitävät huolen etupäässä omasta asemastaan, voisin väittää, että sota tuo esille ihmisen eläimelliset vaistot, eli toisin sanoen henkiin jääminen on prioriteetti numero yksi. Brunon isän kylmyys poikaansa kohtaan voi johtua siitä, mitä hän joutuu natsiupseerina näkemään ja tekemään päivittäin. Ehkei hän kaiken tämän jälkeen yksinkertaisesti kykene ulospäin osoittamaan välittävänsä, kun mieltä painaa syyllisyys ja satojen ihmisten tuskanhuudot. Tai sitten Brunon isä haluaa suojella lastaan maailman raakamaisuudelta.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä aloituksesta sillä erotuksella, että olen aina halunnut kokeilla miltä tuntuu suojella omalla hengellään isänmaataan tai läheisiään.Ymmärän hyvin brunon isää. Siinä työssä itse kukin varmasti yrittäsi etu päästä selvitä itsensä kanssa. Sanoit, että ihmiset sulkivat silmänsä vainoilta.Ymmärän myös heitä siillä tuon ajan tilanteessa vainoihin puuttuminen olisi hyvin rohkeaa tai enemminkin tyhmänrohkeaa. He pelkäsivät, aivan kuten varmasti itsekin pelkäisit joutuessasi rintamalle tai vainotuksi.
VastaaPoistaHyviä näkökulmia. Myönnän, etten itsekään olisi pystynyt puuttumaan vainoihin, jos olisin elänyt tuona aikana.
Poista